Bali on pieni saari, mutta sillä on erittäin rikas kulttuuri. Esimerkiksi pääuskonto (hindulaisuus) on vahvasti esillä jokapäiväisessä elämässä vaatteiden, temppeleiden, seremonioiden ja uhrilahjojen muodossa.
Uhrilahjoja, esimerkiksi pieniä palmun ja banaanipuun lehdistä askarreltuja laatikoita, näkee usein kauppojen ja talojen oviaukoilla, temppeleiden porteilla ja niiden sisäpuolella, rannoilla jne. Laatikot täytetään muun muassa kukilla ja suitsukkeilla, mutta joskus niissä näkyy olevan myös erilaisia makeisia.
Uhrilahjojen sijoitus kertoo siitä, mihin tarkoitukseen ne on annettu: alimmalla tasolla (maa) olevat lahjat ovat demoneille (lepyttely), keskitasolle sijoitetut lahjat esi-isille ja ylimmälle tasolle sijoitetut lahjat jumalille. Koirat ovat jonkinlaisia demonien ilmentymiä, joten kun koirat astelevat maantasolla olevien uhrilahjojen kimppuun (kuljettavat niitä suussaan, syövät niiden sisältämät herkut jne), demonien katsotaan olevan lepytettyjä.
---
Kehon kieli on esillä esimerkiksi tervehdittäessä. Kun balilainen tervehtii, hän asettaa kädet yhteen rintakehän kohdalle. Tätä näkee esimerkiksi kauppojen kassalla, jossa kassaneidit ja -pojat hymyilevät ja tervehtivät jokaista asiakasta :) Rukoillessa esi-isiä kädet asetetaan yhteen samoin kuin edellä, mutta ne pidetään nenän kohdalla. Jumalia rukoillessa tapahtuu samoin, mutta tällöin kädet ovat pään yläpuolella.
---
Temppeleitä on lähes joka puolella, niitä on erikokoisia ja erinäköisiä. Niissä järjestetään usein seremonioita, ja olemmekin muutamaan otteeseen jumittuneet ruuhkaan seremoniakulkueiden vuoksi. Kulkueissa näkee esimerkiksi naisia kantamassa isoja hedelmä/koristekoreja (uhrilahjoja) päänsä päällä tai miehiä kantamassa Cremation Toweria, "tuhkaustornia". Kun balilainen kuolee, tämän ruumis poltetaan ja tuhkat sirotellaan mereen tarpeeksi kauas rannasta, jotta ne eivät huuhtoudu takaisin maihin. Polttohautaus on erittäin kallista, joten joskus ruumiit haudataan väliaikaisesti maahan ja poltetaan myöhemmin seremoniassa yhdessä muutaman muun ruumiin kanssa. Balilaisen henki ei pääse jatkamaan vaellustaan ennen polttohautausta.
---
Balilainen tapa lasten nimeämiseksi on kerrassaan huvittava, tosin se kärsii mielikuvituksen puutteesta. Nimeämisjärjestys on seuraavanlainen: 1. lapsi on Wayan, 2. lapsi Made, 3. lapsi Nyoman ja 4. lapsi Ketut. Tyttöjen nimen eteen lisätään alkuliite Ni ja poikien nimeen liite I. Nimen loppuosa on sitten enemmän henkilökohtainen. Esimerkiksi omassa perheessäni oma nimeni olisi Ni Wayan Annariina, pikkuveljeni I Made Petteri ja pikkusiskoni Ni Nyoman Miisa.
Edellä kuvailtu nimeämissysteemi johtaa poikkeuksetta ongelmiin, mikäli kutsut kadulla paikallista ystävääsi tämän etunimellä. Huutaessasi "Wayyyyyaaaaaan!" vähintään kymmenen balilaista kääntyy puoleesi kysyäkseen, mitä asiaa sinulla on :) Onkin hyvin normaalia käyttää jokaisen henkilökohtaista nimen osaa, tosin etunimen käyttö on ihan yhtä yleistä. Wayan, Made, Nyoman ja Ketut ovat nimenomaan balilaisia nimiä, eivät yleisesti indonesialaisia nimiä.
Mainittakoon nimistä vielä tämä: aikoinaan oli hyvin yleistä, että balilaisessa perheessä on enemmän kuin neljä lasta. Tämä ei kuitenkaan estänyt perinteisten nimien käyttöä, sillä tällaisessa tapauksessa "lista" vain aloitettiin alusta. Siis 5. lapsi on jälleen Wayan, 6. lapsi jälleen Made, 7. lapsi jälleen Nyoman jne :)
---
Suomeen verrattuna asiat hoituvat - jos hoituvat - Balilla usein vaikeimman kautta. Mikään ei useimmiten toimi täydellisesti (tai edes lähes täydellisesti), ja tämä saattaa hermostuttaa meitä hyvään tottuneita suomalaisia. Asenne ratkaisee, ja balilaisittain hymyilemällä selviää tilanteesta kuin tilanteesta paremmin mielin! Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Roosan ja Annan kokemus Balille saapumisesta: kun oli aika käyttää hotellihuoneen vessaa, kävi ilmi, että vessapaperi puuttuu. Kysyessä asiasta hotellin vastaanotosta, vastaus tuli leveästi hymyillen "Nooooo, sorry, we don't have toilet paper" :) Myöhemmin tytöt huomasivat, että huoneesta puuttuivat myös pyyhkeet, ja vastaanoton vastaus oli sama (leveän hymyn kera): "Nooooo, sorry, we don't have towels". Mitäpä siihen sitten enää vastaan sanomaan? :)
---
Kauppoja löytyy joka lähtöön, ja katukauppojen tapakulttuuriin kuuluu ehdottomasti tinkiminen. Kuten kaikissa muissakin tinkimiskulttuureissa, myös täällä juuri sinä saat parhaan tarjouksen, toisin sanoen "Special price just for you my friend". Tähän ei kannata langeta, sillä tämä special price ei juuri koskaan ole todella spesiaali :) Päivän ensimmäinen myyty tuote tuottaa myyjälle kauppaonnea, joten usein kuulee kaupattavan tuotteita "hyvään" hintaan "to bring me luck".
Myyjän ilmoittamaan ensimmäiseen hintaan kannattaa vastata voimakkaasti eleillen "Oooooh, mahal! [kallis]" Hyvä nyrkkisääntö tinkimisen aloittamiselle on, että hinta kannattaa tiputtaa aina vähintään puoleen alkuperäisestä ja lähteä siitä sitten vähitellen ylös päin.
---
Tässä nyt kaikki tällä kertaa.. ehkä kirjoittelen täkäläisistä tavoista myöhemmin lisää, mikäli jotain tulee mieleen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti