torstai 3. joulukuuta 2009

Matkailta opiskelusta Balilla, Thaimaassa ja Kiinassa!

Bongasin Asia Exchangen sivuilta ilmoituksen 9.2.2010 klo 18.30 järjestettävästä matkaillasta Turun KILROY travelsilla. Oma lukujärjestykseni ainakin antaisi periksi Turun visiitille, joten eiköhän Anssikin ole suostuteltavissa :) Olisi kiva bongata paikalta muita syksyllä 2010 Balille lähteviä.

Matkailtauutinen [varmaan vanhenee jossain vaiheessa]

Hyväksymiskirjeen saatuamme matkakuume on vain entisestään kasvanut. Tuntuu turhauttavalta ajatella, että reissun alkuun on vielä 8-9 kuukautta. Olemme suunnitelleet lähtevämme paikan päälle jo elokuun alkupuolella siitä huolimatta, että varsinainen opiskelu alkaa vasta syyskuussa. Ajattelimme, että on mukava olla paikalla ajoissa ja tutustua paikkoihin jo etukäteen.

Toisaalta on mukavaa ottaa selvää monista asioista jo etukäteen ja ajan kanssa, toisaalta se taas nimenomaan kasvattaa matkakuumetta; aika tuntuu matelevan. Mielestäni on kuitenkin huomattavasti helpompaa saapua vieraaseen maahan, kun tietää siitä edes jotain! On myös kiva, että kaikki rokotukset ovat kokonaan kunnossa reissuun lähdettäessä, eikä sieltä palattua tarvitse enää ottaa mitään vahvistuksia.

Vaihto-ohjelman (1390 €) ja lentolippujen (meno-paluu arviolta n. 750-1200 €) hinnan lisäksi reissubudjettiin tulee lisätä vielä melkoinen summa rahaa. Ostoslistalla ennen matkaa on vielä muun muassa vedenkestävä digikamera snorklausta/sukellusta varten sekä videokamera. Olemme myös harkinneet kansainvälisen opiskelijakortin (ISIC) sekä mahdollisesti kansainvälisen ajokortin hankkimista.

Täytyy tietysti ottaa selvää myös erilaisista apurahoista, mutta niiden suhteen en ole kovin toiveikas. Vaasan yliopistolla on jo niin paljon vaihtomahdollisuuksia, että se lopettaa free mover-opiskelijoiden apurahat vuoden 2009 lopussa. Harmi :( Kotipaikkakunnallani sen sijaan on eräs säätiö, joka saattaisi lahjoittaa meikäläisellekin apurahan, mutta toisaalta koulutusalani ja apurahan käyttötarkoitus ei varsinaisesti vastaa säätiön toiveita.. Saa nyt nähdä :)

Muussa tapauksessa ei auta muu kuin armoton säästäminen! Aloitin sen jo eilen reilun 13 tunnin työpäivällä :S Kyllä sen kuitenkin kesti, kun tuloja tarvitaan näinkin upeaan tarkoitukseen ;)

----
Apurahoja:

----
Vihjaiskaa muista apurahalinkeistä, niin lisätään niitä listaan :)

tiistai 24. marraskuuta 2009

Muita blogeja kiinnostuneiden luettavaksi

Tuli tässä mieleen, että voisinpa suositella muita Bali-aiheisia blogeja luettaviksi. Emme ole löytäneet kovinkaan montaa, mutta tässä muutama! Osa blogeista keskittyy nimenomaan Baliin, osa yleisesti matkailuun ja Balin visiittiin.

Muita AE-vaihtareita:

- Reissujen reissu: http://blogs.kilroy.fi/balinese
- biliBali: http://blogs.kilroy.fi/bilibali
- Roosa, Anna ja pala Kaakkois-Aasiaa: http://blogs.kilroy.fi/rosalin
- Studier och annat skoj på Bali hösten 2010: http://blogs.kilroy.eu/lowe [RUOTSIKSI]
- Live the journey [ENGLANNIKSI]

Muuten vaan Balilla käyneitä:

- Bubbles in the Bay (vuoden 2007 merkintöjä..)
- Apina matkalla- Kille ja Viki: http://blogs.kilroy.fi/vilenius/home

Ilmoitelkaahan muiden Bali-blogien osoitteita, mikäli löydätte sellaisia! :) Lisätään ne sitten listalle.

---
Blogi-lista päivitetty 31.10.2010

---
HUOM! Jostain syystä en pysty lisäämään hyperlinkkiä pariin kilroyn blogiin (sekoilivat ja ohjasivat väärälle sivulle, vaikka linkki oli oikein), joten lisäsin ne noin tekstimuodossa.

torstai 19. marraskuuta 2009

Alustava hyväksymiskirje

Hei Annariina Tarkka. Kiitämme hakemuksestanne Asia Exchangen välittämään ja Udayana Universityn järjestämään Balin opiskeluohjelmaan syksyksi 2010. Lukukausi alkaa 1.9.2010 ja päättyy 18.12.2010.
Udayana University on Indonesian johtavia yliopistoja opetuksen ja tutkimuksen saralla. Yliopisto on Balin suurin ja perinteikkäin, se on perustettu vuonna 1962 Indonesian opetusministeriön toimesta ja siihen kuuluu 10 tiedekuntaa. Opiskelijoita on n. 20 000, joista n. 15 % on ulkomaalaisia.

Tämä hyväksymiskirje on alustava. Virallisen hyväksymiskirjeen toimitamme viimeistään 1 kk ennen vaihto-ohjelman alkua kaikille ohjelmaan osallistuville. Virallisen hyväksymiskirjeen laatii Udayana University. Virallista hyväksymiskirjettä tarvitset mm. hakeaksesi Indonesian viisumia. Suosittelemme hakemaan viisumia mahdollisimman nopeasti virallisen hyväksymiskirjeen saatuasi.

Lähetämme myöhemmin myös tarkemman oppaan tärkeimmistä asioista, joita tulee huomioida kohteeseen lähdettäessä. Lisätietoja ohjelmasta verkossa osoitteessa: www.asiaexchange.fi

Ystävällisin terveisin

Asia Exchange Oy

-----------
Tälläinen viesti odotti tänään sähköpostin inboxissa. Hakemukset jätettiin heti haun auettua (12.11.2009) ja jättöpäivästä saakka olen tarkistanut sähköpostin päivittäin varmaan tunnin välein. Tänään, VIIIIHDOINKIN, siellä odotti kaipaamani posti :)

Nyt se on sitten virallista. A & A lähtevät syksyn 2010 pimeyttä ja sadetta pakoon BALILLE! Cool

tiistai 27. lokakuuta 2009

Odottelua, odottelua..

Hakuaikaa kevään 2010 Balin ohjelmaan on nyt jäljellä 4 vrk. AE:n tyyppien kanssa vaihtamiemme sähköpostien mukaan syksyn 2010 haun pitäisi alkaa piakkoin tämän jälkeen. Mahtavaa! Viimeinkin päästään asiassa hiukan etenemään :)

Haku tapahtuu sähköisesti netissä, ja sitä varten olen skannannut koneelle englanninkielisen opintorekisteriotteen, lääkärintodistuksen, ns. allekirjoitussivun sekä kopion passin etusivusta (passin täytyy olla voimassa 6 kk myös maasta poistumisen jälkeen). Kaiken pitäisi nyt olla valmiina hakua varten, joten ei tässä auta kuin odotella!

Tänään kävin myös terkkarilla varsinaisessa rokotusneuvonnassa ja otin samalla B-hepatiitin ensimmäisen piikin. B-hepatiitin sekä Japanin aivokuumeen lisäksi rokotusohjelmaani kuuluu nyt myös Lavantauti. Kuulemma ovat suositelleet sitä jokaiselle Indonesiaan lähtevälle, enkä aikonut olla poikkeus. Lavantautiin oli mahdollista ottaa joko ehkäisevä kertarokote (voimassa 3 vuotta) tai suun kautta otettava, noin viikon mittainen kapselikuuri (kapseli joka toinen päivä, voimassa 3 vuotta). Valitsin rokotteen, koska en jaksanut ajatella mitään viikon mittaista lääkekuuria. Hintaa en vielä tiedä: terkkarin mukaan rokote on euron tai pari halvempi, mutta joidenkin nettisivujen mukaan toisinpäin. Malariaa vastaan ei vielä toistaiseksi ole rokotetta, ja lääkekuurit olemme ajatelleet hankkivamme vasta paikan päältä. Tämä siis vain, mikäli matkustamme riskialueelle. Balille tuota ei tarvita.

Katselin netistä hiukan tietoa noista taudeista:

Mainittakoon vielä, että myös muut perusrokotukset, kuten jäykkäkouristus ja MPR, on hyvä olla voimassa. Omalla kohdallani näin onkin. Poliotehoste minulta tosin puuttuu, mutta kuulemma sitä ei Indonesiaan enää nykyään tarvita.

PS. Muistattehan aina mainita, mikäli jotkut mainitsemistani linkeistä eivät toimi. Tällöin voin yrittää etsiä toimivan! :)

-----
27.11.2009
Käväisin apteekissa hakemassa B-hepatiitin toisen rokotteen sekä lavantautirokotteen jääkaappiin odottelemaan maanantain rokotusaikaa. B-hepatiitin tehoste maksoi saman verran kuin ensimmäinen (n. 34 e) ja lavantautirokote n. 35 e.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Lääkärintodistus ja rokotukset - working on it!

Tänään aamulla kävin YTHS:llä lääkärintarkastuksessa ja alustavassa rokotusneuvonnassa. Rokotukset kannattaa hoitaa kuntoon ajoissa, sillä esimerkiksi Japanin aivokuumetta varten tarvitaan kaksi rokotusta päivinä 0 ja 28. Bongasin netistä hyvän sivun, jossa on hyvin tietoa rokotusaikatauluista:

Lääkärintodistuslomake oli tulostettavissa Asia Exchangen nettisivuilta, joten nappasin sen mukaan YTHS:lle mennessäni. Tarkastus oli melko nopeasti ohi ja aika pintapuolinen; lomakkeeseen täytettiin lähinnä perustietoja pituudesta ja painosta, laitettiin rasteja ruutuihin sekä todisteltiin, ettei hakija kärsi mielenterveysongelmista. Ainut suurempaa vaivaa tuottanut kohta oli veriryhmän ilmoittaminen, sillä en tiennyt entuudestaan, mikä oma ryhmäni on. Lääkäri kirjoitti lähetteen keskussairaalan laboratorioon veriryhmän määritystä varten. Lomakkeessa mainittiin myös keuhkokuvat, mutta ne eivät ole hakemuksen kannalta pakollisia. Veriryhmän selvittyä todistuksen pitäisi siis olla kaikin puolin kunnossa!

Mitä rokotuksiin tulee, tarkastuksen suorittanut lääkäri kirjoitti minulle reseptit B-hepatiittia (A minulla jo on) ja Japanin aivokuumetta varten. Menen parin viikon kuluttua ottamaan B-hepatiitin ensimmäisen rokotuksen (yhteensä 3) ja samalla suunnittelemme hoitajan kanssa tarkemman rokotusohjelman. Minusta on parempi jakaa rokotukset pidemmälle aikavälille, sillä ne tulevat maksamaan melko paljon. Lääkärin mukaan yksi Japanin aivokuume -rokote maksaa n. 128 €! Ja niitähän oli vielä kaksi.. AUTS! B-hepatiitin ensimmäinen rokote maksoi n. 34 €, pidetään peukkuja että loput kaksi maksavat saman verran tai vähemmän.


29.10.2009: Pientä päivitystä!

Löysimme linkin keskustelupalstalle, jossa joku sanoi uuden Japanin aivokuume-rokotteen hinnaksi 90e/rokote. -> Keskustelu (nimimerkki Mylis, 25.9.2009)

Ilmoittelen hintatietoa sitten keväämmällä, kun olen itse ottamassa rokotetta :)

tiistai 29. syyskuuta 2009

Voisko jo lähtee?? Pliis...

Täällä sitä vielä kukutaan kotona Suomessa, vaikka into lähteä olisi jo kova. Kun viime keväänä kävelin pitkin yliopiston käytäviä ja silmiini osui Asia Exchangen esite Balin esittelyineen, se oli menoa se. En ole koskaan aikaisemmin edes ajatellut opiskelijavaihtoon lähtöä, mutta kun kyseinen saari on aina kuulunut käy-ennen-kuin-kuolet-listalleni, on vaikea olla tuntematta houkutusta.

Matkaan ovat siis lähdössä minä ja poikaystäväni Anssi. Rehellisesti sanoen haku kyseiseen vaihto-ohjelmaan syksyn 2010 osalta ei ole vielä edes alkanut, mutta Asia Exchangen vaihtopaikkoja ei ole kiintiöity ja hyväksyntä minimikriteerien täyttyessä on käytännössä varma. Tämän vuoksi olemme uskaltaneet aloittaa matkajärjestelyt jo ajoissa.

Matkan suunnittelu on lähtenyt käyntiin lähinnä massakäyttämällä googlea. Monia asioita on täytynyt ottaa huomioon, kuten rokotukset sekä matkalippujen ja matkavakuutusten hinnat. Hakemusta varten tarvitaan lääkärintodistus ja saimmekin sitä varten ajat kätevästi YTHSn kautta. Samalla hoituvat myös rokotusneuvonta ja -reseptit. Kerron näistä tarkemmin myöhemmin, sillä tuo tarkastus on omalta osaltani vasta 13.10.2009.

Tarkoituksemme on Balin vaihdon aikana reissata mahdollisimman paljon. Käytännössä siis lähdemme vaihtoon enemmänkin katselemaan maailmaa kuin opiskelemaan, tosin tavoitteena on silti suoriutua vaihto-ohjelman kursseista kunnialla! Matkasuunnitelmaan kuuluvat ainakin Malesia, Thaimaa, Singapore, Kiina sekä Australia. Koska Balilta on siedettävät lentoajat moniin kyseisistä paikoista, olemme suunnitelleet matkat lähinnä pidennetyiksi viikonlopuiksi. Valmiiksi emme siis varaile lentolippuja, sillä reissujen ajankohdan tietää paremmin kun lukujärjestys on selvillä.

Koska Balin syyslukukaudella tulee kulumaan rahaa matkusteluun runsaasti, haluamme budjetoida asumiseemme mieluusti alle 300 euroa kuukaudessa (per hlö). Kriteereinä kuitenkin on, että paikassa täytyy olla langaton Internet ja uima-allas. Mikäli joku samanhenkinen ja samaan aikaan Balille lähtevä eksyy blogiini, niin

_KÄMPPIKSET WANTED!!_

Tietenkin paikan päällä tietää enemmän asuinmahdollisuuksista, joten olemme totta kai valmiita joustamaan budjetista. Tähän emme kuitenkaan mielellämme sorru. Googlailemalla olemme katsastaneet muun muassa paikallisten hotellien hintatasoja, eikä ole poissuljettua että asuisimme hotellissa jopa koko vaihdon ajan. Tuolla kun se hintataso on hiukan eri luokkaa kuin Suomessa Cool Heh. Tuskinpa kuitenkaan...

Lisää tietoa Asia Exchangen tarjoamista vaihtokohteista löytyy osoitteesta www.asiaexchange.fi