Tässä kahden päivän aikana olemme kävelleet lukuisia rappusia ja vierailleet useassa paikassa, joten tässä hiukan kertausta niistä. Kirjoitus on jälleen todella pitkä, koittakaa jaksaa ja pitäkää välillä kahvitauko ;)
---
Waterbom 3.11.2010
Päivä alkoi lupaavasti auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta ja pienen tuulenvireen heiluttaessa hiuksia. Aamuisten luentojen jälkeen söimme lounaan yliopistolla ja suuntasimme pienellä porukalla kohti Kutalla sijaitsevaa Waterbom -vesipuistoa. Pihaan ajaessamme innostus oli jo suurta, tätä oli odotettu kauan!! 8)
Sisäänpääsy vesipuistoon kustansi 230 000 IDR. Lippua ostettaessa saimme ranteeseemme viivakoodillisen rannekkeen, johon ladattiin käyttörahaa: vesipuiston porttien sisäpuolella kun ei käteistä käytetä, vaan kaikki tuotteet (ruoat, pyyhevuokra, tallelokero jne) laskutetaan rannekkeelta. Rannekkeelle on mahdollista lisätä rahaa myöhemmin, ja käyttämättä jäänyt summa hyvitetään pois lähtiessä.
Vesipuistossa oli liukumäkiä joka lähtöön: oli nopeita, hitaita, suoria ja kiemuraisia. Jokaista oli tietenkin pakko kokeilla! Täytyy myöntää, että voiton vei ehdottomasti paikan uutuus, Climax! Tämä 19 metriä korkea putous saa kyllä heikkohermoisimmat sekaisin, sillä kyseisen liukumäen (vai pitäisikö sanoa "pudotusmäen" ?!) lähtöasento on lähes pystysuora: laskija asettuu seisomaan lasiputkeen lievästi takakenoon ja jää odottamaan, kunnes maa katoaa jalkojen alta. Laskija siis seisoo eräänlaisen luukun päällä, kunnes luukku aukeaa ja WOHOO! Ensimmäinen lasku sai kyllä sydämen pamppailemaan, mutta toisaalta jälkikäteen totesimme, että nimenomaan odotus oli pahinta. Loppujen lopuksi itse lasku ei ollut paha :)
Päivän päätteeksi olimme kulkeneet rappusia useaan otteeseen liukumäkiin päästäksemme, joten pohkeet kärsivät kovia! Yritän vielä joskus ladata tänne videon tuosta Climaxin lähdöstä, kunhan saan videot käsiteltyä…
(Psst. Tässä vaiheessa voitte pitää pienen kahvitauon...)
---
Retkipäivä 4.11.2010
Perjantaiksi olimme vuokranneet jälleen auton ja kuskin koko päiväksi, tällä kertaa hintaan 600 000 IDR. Matkamme alkoi aamukahdeksalta, jolloin suuntasimme koti Lake Baturia ja sen rannalla sijaitsevaa Toya Devasya Spa -kylpylää. Kylpylän alueella oli kolme allasta: yksi iso, ns. normaali allas ja kaksi kuumavesiallasta. Kuumavesialtaiden vesi oli peräisin kuumista, tuliperäisistä lähteistä. Täytyy myöntää, että kyseisissä altaissa oli mukava kylpeä, erityisesti kun sää oli sateisen harmaa ja vedenpinnalla leijui vesihöyryä :) Vaikka kylpylä olikin mukava kokemus, tuntui se jotenkin ylihinnoitellulta. Sisäänpääsy maksoi 150 000 IDR, ja tämä sisälsi tervetulojuoman, pyyhkeen, pukukopin/suihkut sekä pääsyn alueen altaisiin.
Sateisen sään vuoksi yksi odotetuista kohokohdista, itse kaunis järvimaisema jäi lähes kokonaan näkemättä. Järvi sijaitsee Batur -vuorella, jonka jyrkänteiltä on mahtavat näkymät järvelle, mutta sumun ja sateen takia näimme järven vasta ihan läheltä ja alhaalta. Normaalisti järvimaisema näyttäisi tältä. Maisemat (ne, mitä kykenimme näkemään) olivat näillä korkeuksilla jopa hiukan kotoisat kaikessa harmaudessa ja koleudessaan sekä vuoristossa kasvavien havupuiden vuoksi.
Seuraavana vuorossa ollut vierailu Pura Besakih -temppeliin oli kieltämättä melkoinen pettymys, sillä ilmassa leijui selvä rahastuksen maku. Sisäänpääsymaksu itse alueelle oli 15 000 IDR. Temppeliä lähestyttäessä ympärillemme kerääntyi heti muutamia paikallisia, jotka kutsuivat itseään nimellä "Guardians of the Temple". Nämä hemmot väittivät, että itse temppeliin ei voi astua ilman paikallista opasta, jolle pitäisi tietenkin maksaa. Olimme lukeneet Lonely Planetin oppaasta, että tosiasiassa näitä "vartijoita" ei ole pakko palkata, vaan temppelin seinien sisäpuolelle (muutamia rajattuja alueita lukuun ottamatta) voi astua myös itsenäisesti. Tyydyimme kuitenkin vain nappaamaan muutaman valokuvan seinien ulkopuolelta. Ennen alueelta lähtöä söimme ja joimme tähän asti kalleimmat nasi ayamit (riisiä ja kanaa) ja cokikset, sillä ateria juomineen kustansi huikeat 65 000 IDR.
Kotimatkalla pysähdyimme vielä Sailand -nimiseen puutarhaan sekä Gunung Kawi -temppeliin. Nämä kaksi olivat todella positiivisia yllätyksiä! Sailandissa meillä oli mahdollisuus maistella ilmaiseksi (kyllä, todellakin ILMAISEKSI) erilaisia kahvi- ja tee-lajikkeita/sekoituksia sekä Bali-kaakaota. Minä ja Anna kuitenkin repäisimme ja tilasimme lisämaksusta Kopi Luwak -kahvin, eli legendaarista maailman kalleinta kahvia :) Kyseisen kahvin valmistustapa on hiukan "kyseenalainen", ja siitä voit lukea lisää Kopi Luwak -linkistä. Hintaa yhdelle pikkukupille kertyi 30 000 IDR, ja täytyy myöntää, että mielestäni maku ei ollut sen arvoinen. Anssi "En-Juo-Kahvia" tosin totesi sen olevan melko hyvää, joten ehkäpä puheissa sen herkullisuudesta on jotakin perää… Mukaan vierailusta tarttui pari pakettia Balilaista suklaakahvia.
Pakko muuten mainita tuosta Luwak -kahvista vielä se, että paikalliset kutsuvat sitä "Crapuccinoksi" ;D (Äidille tiedoksi, että "crap" on englantia ja tarkoittaa paskaa)
Gunung Kawi -temppeli (15 000 IDR + parkkimaksu 5000 IDR) sijaitsi erittäin upeassa ympäristössä. Temppelille kuljettiin loputtoman pitkiltä tuntuvat rappuset alas (luonnollisesti ne oli myös kiivettävä ylös) ja näköalat olivat mahtavat: vihreitä riisipeltoja, pieni joki ja upeita kaiverruksia kallioseinämissä. Olemme jo aikaisemmin todenneet, että useimmiten itse temppelit eivät ole kummoisen näköisiä, mutta niiden ympäristöt ovat todella kauniita. Tämä todellakin piti paikkansa myös Gunung Kawin kohdalla.
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti