Kuten aluksi, sää ei suosinut meitä tälläkään retkellä: taivas oli pilvinen ja sateen uhka oli suuri. Nappasimme taksin hotellimme edestä ja suuntasimme kohti Langkawin tunnetuinta nähtävyyttä, Cable Caria. Kyseinen vekotin nousee kaapelia pitkin noin 700 metrin korkeuteen meren pinnan yläpuolelle Mat Cincang -vuoren huipulle. Sään suosiessa huipulta näkee Thaimaahan saakka, mutta tätä etuisuuttahan ei luontoäiti meille suonut. Alhaalla jonotimme vaunuun pääsyä noin 45 minuuttia ja ylös päästessämme alkoivat sumupilvet tiivistyä sadepisaroiksi.
Ensimmäinen pysähdys oli 625 metrin korkeudella merenpinnasta. Tämän jälkeen pääsi jatkamaan vielä jonkin matkaa vuoren huipulle, jossa sade ja kova tuuli alkoivatkin jo toden teolla haitata maisemien katselua. Myös huipulla oleva, näyttävän näköinen Sky Bridge -silta oli suljettu. (Tiedä sitten, oliko syynä huono sää vai huoltotyöt.)
Huipulla olo olisi saattanut olla hyvinkin mieluisa kokemus, mutta älyttömän pitkä jono sekä viileä sää latistivat tunnelmaa. Jonotussysteemi oli todella huonosti järjestetty: alhaalta ylös tulleet ihmiset eivät sään vuoksi jääneet vaunuista pois, vaan jatkoivat matkaa suoraan alas. Tästä johtuen huipulla oleva pitkä jono ei päässyt lyhentymään ollenkaan. Lisäksi itse jono oli sekainen: ilman jonotuslinjoja osa ihmisistä jonotti tunnollisesti jonon päästä etulinjaan saakka, mutta osa soluttautui joukkoon päästen alas jopa puoli tuntia ennen jonon päässä seisovia.
Cable Carin sulkemisajan (klo 18:00) lähentyessä ylös alkoi saapua vaunuja, joihin oli teipattu lappu "Varattu ylätasanteen jonottajille", mutta nämäkin vaunut olivat - kas kummaa - valmiiksi täynnä. Kyllä otti päähän seistä jonossa tuulessa ja sateessa! Paikassa oli kyllä katos, mutta tuuli toi sateen myös sen alle. Ne muutamat turistit, jotka nousivat pois vaunusta ylätasanteella, saivat jatkaa matkaansa jonon päähän äänekkäiden aplodien ja vihellysten saattelemana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti